Aikavaellus

Aikavaellus on Tuorlan observatoriolta Turun yliopistolle kulkeva 13,7 km pitkä vaellusreitti, joka kuvaa maailmakaikkeuden 13,7 miljardin vuoden ikää.

Aikajana alkaa Tuorlasta alkuräjähdyksestä ja päätyy yliopistolle, nykyhetkeen. Reitin varrelle on merkitty maailmankaikkeuden ja Maan kehityksen tärkeimpien tapahtumien nimet ja ajankohdat. Reitti avataan yleisölle toukokuussa 2011.

Reitin varrella voi tutustua maailmankaikkeuden kehitykseen alkuräjähdyksestä aina tähtien, Aurinkokuntamme ja maapallomme syntyyn asti. Lisäksi maapallon kehityshistoriaa tarkastellaan biologian, geologian, meteorologian ja tähtitieteen näkökulmista. Reitille merkittyjä ajankohtia esitellään sekä kirjallisilla esitteillä, että verkkosivuilla esitettävän materiaalin avulla.

Reitti tarjoaa paikkakuntalaisille ja matkailijoille mukavia ulkoilumahdollisuuksia, joiden yhteydessä voi myös tutustua historiaan ja tieteelliseen maailmankuvaan.

Reitin puitteissa tarjotaan teemapäiviä kouluille. Koululaiset voivat tulla vaeltamaan reitille, kuuntelemaan asiantuntijaesittelyjä reitin kohteista sekä toteuttamaan taideprojekteja, joissa he saavat tuottaa uutta historian elävöittämisrekvisiittaa reitin varrelle. Reitillä järjestetään myös yleisön liikuntatapahtumia.

Vaelluksen toteuttaa Turun yliopisto yhteistyössä Turku 2011 -säätiön, Åbo Akademin, Turun ja Kaarinan kaupunkien sekä Palin Granit Oy:n kanssa.

Yhteyshenkilö:

  • lehtori Kirsi Lehto (02) 333 6266, etunimi.sukunimi@utu.fi

24.01.2011 17:51 Tuomas Koivula